torstai 4. joulukuuta 2014

Hoppikalop!

Isäni oli löytänyt kivan keppihepan veljenpojalleni, mutta se vaati hieman personointia. Tuumasta toimeen ja operaatio "pimp my pony" käyntiin! Tässä ei tarvittu kuin valkoista huonekalumaalia sekä hieman sinistä ja mustaa akryylimaalia. Suitset virkkasin villalangasta ja lisäsin metallirenkaat virkatessa. Pilkut tein leikkaamalla pesusienestä kaksi erikokoista pyöreää tuputinta ja silmiä varten leikkasin paperista sabluunan. Lopuksi tein silmään vielä pienellä sudilla valkean pilkun elävöittämään ilmettä.







Hienot herrat ratsastavat: kiirun kaarun kiirun kaarun,

hienot rouvat ratsastavat: klinkuti klankuti klinkuti klankuti,

pienet tytöt ratsastavat: hopotihopoti hopotihopoti,

pienet pojat ratsastavat: hoppikalop! hoppikalop!

Hop!

tiistai 2. joulukuuta 2014

Lasinalustelineen tuunaus

Pieni tuunausvälipala tältä illalta. Laitoin keittiönpöydälle joulupöytäliinan mutta tahrojen välttämiseksi käytän edelleen lasinalusia. Yleensä ripottelen lasinaluset pitkin pöytää, koska ne ovat kauniit, maailmankaupasta ostetut käsintehdyt suosikkini. Kuviollisen pöytäliinan kanssa haluaisin kuitenkin pitää kaiken muun pöydällä olevan minimissä, jottei sekava yleisilme (joka meillä kylläkin aina vallitsee) käy hermoilleni. Niinpä lasinalusille piti saada jokin näppärä pidike. Ja kas, sellainenhan löytyi askartelukaappini loputtomista kätköistä. Olin ostanut sen kirpparilta liittyen erään baaripöydän tarinaan, josta on tässä blogissa aiemmin kerrottu. Nyt se piti vaan tuunata hieman edustavamman näköiseksi.



Hioin hieman pidikkeen pintaa ja maalasin sen sitten harmaalla huonekalumaalilla. Olin kerännyt jonkin aika sitten talteen mummoni tekemiä virkkuutöitä, joista valitsin yhden sopivan kokoisen. Hieman teki pahaa leikata tekele kahteen osaan, mutta toisaalta se saisi arvokkaan jatkoelämän.



Sivelin palasen toiselle puolelle Paverpol -kankaankovetusainetta. Voisin kuvitella, että tähän soveltuisi myös liiman ja veden seos tai decoupage -lakka. Asettelin palasen telineen päälle ja sivelin kerroksen myös toiselle puolelle. Annoin kuivua ja otin käyttöön! Toimii myös servettitelineenä.



keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Popsi popsi porkkanaa... leikisti!




Veljenpojan kaksivuotissyntymäpäivä oli loppusyksystä. Mummolassa (äitini luona) pienen pojan ykköslelu on vanha leikkikassakone, jota olen itsekin pienenä ahkerasti kilautellut. Kassakoneleikistä sain ajatuksen synttärilahjaan. Virkatut kasvikset. Niitähän voisi sitten vaikka myydä ja ostaa, kun kassakoneleikki pojan kasvaessa kehittyy. Ja toki muutenkin lajitella, kuljettaa rekassa, laittaa niistä ruokaa ja mutustella... Leikisti tietenkin, minkä poika varmasti ymmärtää, mutta perheen koira ei välttämättä yhtä hyvin... ;) No, jämälangoista saa nopeasti uusia tilalle, jos hätä iskee!

Taidan virkkauksesta vain perusteet, mutta niitä soveltamalla saa yllättävän monipuolista jälkeä. Kaivoin hyllystäni inspiraation lähteeksi Lesley Stanfieldin kirjan Virkkaa kukkia, perhosia ja korentoja - 75 viehättävää virkkaus- ja neuleideaa, jossa nimestään huolimatta on paljon ohjeita myös hedelmiin ja vihanneksiin. Ohjeet ovat suht selkeitä, mutta lopulta päädyin käyttämään kirjan tarkkaa ohjetta vain kahteen kasvikseen: mansikkaan ja omenaan. Lopuista katselin vain kuvia ja saatoin katsoa ohjeita osittain jonkin yksityiskohdan tekemiseen (kuten chilin aloitus). Noin puolet kasviksista on kokonaan omasta päästä ja niistä joihinkin hain inspiraatiota katselemalla niiden oikeiden syötävien kuvia.


Syksyiset vihannekset ja sienet veljenpoika sai lahjaksi nyt syksyllä, jouluna hän saa jatkoa lahjalle pirteämpien hedelmien muodossa. Syksyisen sadonkorjuulahjan annoin tietysti asiaankuuluvassa paketissa, eli pärekorissa. Paperinarurusetti on tehty kehikon avulla.



Siitä virkatut kasvikset ovat kivoja tehdä, että pienetkin jämälangat saa hyvin käytettyä ja yksittäiset suupalat valmistuvat suht nopeasti. Toki joitakin lajeja täytyy olla monta kappaletta samaa, kuka nyt tekisi mitään vaikka vain yhdellä mansikalla? Teknisesti nämä eivät ole lainkaan niin vaikeita tehdä miltä ehkä voi näyttää. En tainnut käyttää kuin kiinteää- ja piilosilmukkaa, ketjusilmukoita sekä eri kokoisia pylväitä. Sitten vaan lisäyksiä ja kavennuksia oikeassa suhteessa kokeilemalla, niin kaikki on mahdollista! Okei myönnetään, omenanpuolikas ja omenan pala olivat sellaiset, jotka vaativat pari yritystä, voimasanaa ja ohjeiden tarkkaa syynäystä ennen kuin sain ne kohdalleen.


Mielikuvitustani houkuttaisi kovasti suunnitella myös erilaisa leivoksia ja muita elintarvikkeita, mutta varmaan ihan hyvä ainakin aloittaa näistä terveellisistä syötävistä.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Pientä pintatuunausta

Lähiaikojen käsityöt ovat liittyneet syntymäpäivälahjaan, jota ei ole vielä annettu. Sen vuoksi niistä kirjoitteleminen saa vielä odottaa. Oheistoimintana on tullut kuitenkin tehtyä pari pientä pintatuunausta, joista lyhyt postaus.

Silmälasit. Minulla oli violettikehyksisten silmälasien lisäksi joskus mustatkin, mutta niistä lähti jo aikoja sitten toinen linssi irti. Nämä violettikehyksisetkin alkavat olla jo vaihtokamaa. Ne eivät myöskään ole mitkään merkkilasit, vaan opiskelijabudjetilla hankitut. Niinpä uskalsin lähteä kokeilmaan, voisiko kehyksiä ja sankoja maalata. Violetista mustaksi.

Käytin mustaa öljypohjaista askartelumaalia ja pientä sivellintä. Sudin varovasti vapaalla kädellä maalia kehyksiin, mutta se ei levittynyt tasaisesti. Kehykset ovat kiiltävää metallia ja tuntui että maali liukui sitä pitkin kiinnittymättä kunnolla. Pinta näyttää kuivuttuaankin tahmaiselta. No, väri vaihtui, mutta en ehkä suosittele tätä tuunausta ainakaan kalliille laseille.







Kesäkengät. Olin ajatellut, että nämä kesäkengät elivät nyt viimeisen kesänsä. Olen kuitenkin tykännyt niistä, joten päätin antaa niille vielä yhden mahdollisuuden. Pesin ensin kengät juuriharjan kanssa mäntysuovalla ja kuivatin hyvin. Sivelin mustaa, melko nestemäistä kangasväriä kenkien pintaan. Annoin värin kuivua. Kengät jäävät odottamaan talven yli seuraavaa käyttöä, joten luotan siihen, että väri kiinnittyy ajan kanssa. Jos olisi halunnut nopean kiinnittymisen, olisi kengät ehkä voinut laittaa hetkeksi uuniin tai yrittää silittää pinnalta. Vaihdoin vielä kauhtuneet valkeat nauhat mustiin (koska puhtaanvalkeat nauhat olisivat tehneet kenkien kuluneet valkeat reunat likaisen näköisiksi). Ehkä vielä ensi kesäksi nämä kelpaavat jalkaan muuallakin kuin festareilla!






perjantai 22. elokuuta 2014

Baaripöytä

Kesän riennot alkavat olla takana ja syksy tuo uusia käsitöitä tullessaan. Sitä ennen kesältä yhden projektin esittely, joka oli hieman oman mukavuusalueeni ulkopuolelta, noin niinkuin teknisesti. Ystäväni täytti pyöreitä ja olimme suunnitelleet hänelle juhlat, joihin tuli "kollektiivinen baari". Jokainen vieras siis toi yhden pullon ja lantringin, niin että pääsimme tekemään drinkkejä. Toimintaa varten tarvittiin tietysti baaripöytä.


Mitään hirveän huikeaa pöydänrakennustaiturointia ette tule tästä lukemaan. Puolustuksekseni täytyy sanoa, etten ole kovin rohkea tai taitava puunkäsittelyyn tarvittavien koneiden kanssa (enkä sellaisia tiloja ja laitteita omistakaan, jossa oikeasti voisi puuta työstää). Porakoneenkin käyttö on kohdallani hieman haparoivaa. Siihen nähden olen suoritukseeni ihan tyytyväinen.

Tarvikkeet: kaksi pukkijalkaa, kaksi mäntyistä hyllylevyä, liitutaulumaalia, hiekkapaperia, himmeää kalustelakkaa, neljä saranaa, pensseleitä, taululiituja. 
Koristeeksi ym.: lasipullo & led-valosarja, puhdistettuja säilyketölkkejä, pienempiä puulevyjä liitutaulumaalilla maalattuna, pahvipillejä, tuoretta minttua, sitruunaa, limeä.

Puutarpeet hommasin eräästä ruotsalaisomisteisesta tavaratalosta, paitsi pienemmät levyt olivat puulaatikoiden kansia, joita meillä oli varastossa. Liitutaulumaalia minulla oli omasta takaa, ostettu joskus askarteluliikkeestä. Samoin hiekkapaperi ja kalustelakka löytyivät omasta hyllystä.
Maalasin ensin laatikon kannen ja pienen taitettavan pöytäkoristeen. (Jos kuollessani sittenkin joudun Pietarin porteille, ei hyvä heilu. Maalasin nimittäin vanhan ikonin päälle.) Liitutaulumaalilla maalatessa kannattaa käyttää lakkasivellintä, jotta pinnasta tulee mahdollisimman sileä. Maalaa kaksi kerrosta, toinen vaaka- ja toinen pystysuuntaan. Kerrosten välillä maalin tulee kuivua, omassa purkissani luki kaksi tuntia, mutta jaksoin odotella ehkä tunnin. Maalaamisen jälkeen annoin pinnan kuivua seuraavaan päivään. Sitten etsin netistä kivan fontin, mitä kopioimalla ja soveltamalla kirjoitin Baari avoinna -tekstin.



Sitten oli isompien osasten vuoro. Taisin hullaantua liitutaulumaalista, kun päätin pöytälevyynkin maalata sillä ruudukon. Ensin mittasin ja piirsin lyijykynällä rajat. Sitten teippasin maalarinteipillä reunat. Vedin kaksi kerrosta jälleen vaaka- ja pystysuuntaan. Tuntui, että puu imaisi maalia aika paljon ja kolmaskin kerros olisi varmaan ollut paikallaan. Maalin kuivuttua teipit irti.





Seuraavaksi hioin kummankin levyn reunat pyöreämmiksi, jotta kukaan ei raapisi niihin ihoaan. Sitten lakkasin levyt parvekkeella tukkijalkojen päällä. Liitutauluruudukon välit vetelin laiskana ihmisenä vapaalla kädellä. Olisihan ne voinut teipatakin, mutta toisaalta pelkäsin myös suht tuoreen liitutaulumaalin tarttumista teippiin tai toisin päin. Lakkaa laitoin yhden laimentamattoman kerroksen, mutta puu imaisi lakan siihen malliin, että olisi sitäkin kannattanut laittaa ohennettu kerros ja toinen ohentamaton päälle. Näin sitä oppii, kun haluaa mennä siitä mistä aita on matalin.. ;)

Saranat asettelin levyjen väliin ja porakoneella kiinni. Okei, tässä huomasin, kuinka kökkö olen jopa porakoneen kanssa. Ekat ruuvit eivät millään meinanneet mennä paikoilleen, kunnes tajusin piikillä painaa aloitukset. Lopulta hyväksyin myös puolison neuvot siitä, mistä kannattaa pitää kiinni ja painaa samalla kun poraa. Toivottavasti en ikinä joudu opettamaan puukäsitöitä...
Saranat ovat siis sitä varten, että pöytälevyä on helpompi kuljettaa ja säilyttää, kun se taittuu kaksinkerroin.





Ei muuta kuin pöytälevy pukkijalkojen päälle ja tilpehöörit messiin. Lasipurkki led-valoilla on tunnelmanluojana must. Rouheaan tee-se-itse -tyyliin sopivat puhdistetut säilyketölkit, joihin pahvipillit voi sujauttaa. (Pahvipillit ovat muuten hienoja ja ekologisia, mutta vettyivät käytössä aika nopeasti.) Pöytälevyyn voi kirjoitella vaikka drinkkiohjeita tai muita terveisiä vieraille. Tosin illan tuiskeessa viestit pyyhkiytyvät helposti pois, joten mitään kovin tärkeää ei kannata raapustella.. ;)



Lopuksi vielä pari fiilistelykuvaa. Pöytä toimi ja bailut olivat onnistuneet! Hieman käytön jälkiä pöytään juhlien jälkeen jäi, mutta eiköhän tämä tekele nähdä seuraavissakin vähänkään isommissa riennoissa...





perjantai 4. heinäkuuta 2014

Parvekkeen värimaailma

Pikainen postaus parvekkeesta. Siivoilin ja tulin samalla vaihtaneeksi parvekkeen tekstiilejä. Tosi pienellä muutoksella saa kyllä melko erilaisen tunnelman parvekkeelle! Olen jatkuvassa muutoksessa oleva ihminen, joten sisälläkin tyylit ja värimaailmat vaihtuvat tiheään. Tänä viikonloppuna parveke on kevyiden värien kyllästämä. :)

Ennen. 

Tänään. 

Kesäisiä kelejä on luvattu ja tänään paistaa jo aurinko sadekuurojen lomassa. Ehkä saunan jälkeen täytyy illalla tulla tänne vilvoittelemaan..



tiistai 1. heinäkuuta 2014

Hiusten liukuvärjäys hennalla ja indigolla


Edellisessä hennaus-postauksessa kerroin, että olin yrittänyt saada liukuväriä hennaamalla, mutta tulos ei oikein tyydyttänyt. Ajattelin, että vasta syksymmällä alan kokeilemaan mustaa tai tummanruskeaa hennalla ja indigolla. En kuitenkaan jaksanut odotella sinne asti. Kävin ostamassa ruskean ja punaisen hennan. Lisäksi puolikkaat paketit ruskeaa hennaa ja indigoa odottivat laatikossa. (Luin muuten jostain, että henna kannattaa pakastaa jos sitä säilyttää pidempään. Epäselväksi minulle kuitenkin jäi, pakastetaanko henna jauheena vai tahnana. Onko kellään tietoa?) Vaikka yksi osa värjäysprosessia sai tällä kertaa ketutuskäyräni nousemaan (siitä lisää alla), on lopputulos kuitenkin jo lähes halutunlainen!

Nyt pitää ihan luntata tuolta vanhasta postauksesta, että kuinkas monta värjäyskertaa tässä on ollutkaan. Pohjalla oli siis oman värin kasvatus/vaalennetut raidat ja latvoissa ties mitä jäämiä erinäisistä kemikaaliväreistä.

Neljän kuukauden aikana:
1. Kampaamossa yksi liekinpunainen hennauskerta.
2. Kotona liekinpunainen henna.
3. Kotona valmiin ruskean hennan ja indigon sekoitus juureen.
4. Kotona peruspunainen henna juureen.

Ja nyt:
5. Ruskea henna juureen ja liekinpunainen henna latvoihin.
6. Indigon ja ruskean hennan sekoitus juureen.

Kävin siis ostamassa mahonginruskean sekä liekinpunaisen hennan kokeillakseni edelleen liukuvärjäystä. Tein homman aika riskillä, koska halusin tehdä sen yhdellä kertaa.  Sekoitin  ruskean ja liekinpunaisen hennan eri astioihin ja annoin tekeytyä. Sitten iskin ruskean hennan ensin juureen ja sen jälkeen liekinpunaisen latvoihin. Tulos oli ihan kiva. Homma hoitui yllättävän helposti, tähän asti. 





Liukuefekti näkyi kyllä tässäkin versiossa, mutta halusin vielä voimakkaamman kontrastin, jotta punaiset latvat erottuisivat paremmin. Oikealla oleva kuva on otettu samana päivänä kuin värjäys, joten lopputulos olisi tuosta kyllä hieman tummentunut parin päivän kuluessa.


Kaivoin tuosta kohdan 3. värjäyksestä jääneet ruskean hennan ja indigon pakettien jämät esille. Indigoa oli huomattavasti enemmän kuin hennaa. Sekoitin kummatkin samaan kippoon, laitoin kuumaa vettä päälle ja käytin tahnan heti. Siitä alkoivatkin ongelmat. Tahna meni ihan älyttömän kokkareiseksi, tipahteli ympäri vaatteitani ja sitä oli koko kylppäri täynnä. Harmi ettei tullut otettua kuvaa siitä katastrofista. Muistan, että minulle on käynyt indigon kanssa ennenkin näin, toisaalta myös niin, että olen sitten tehnyt tahnasta vastapainoksi liian lötköä ja se on valunut pitkin otsaa ja niskaa. Eli indigon sekoittamisessa on varmaan jokin kikka, jota en ole vielä hoksannut. Voi tietysti olla, että Mac Urthin indigo (jota muuten harhaanjohtavasti myydään nimellä musta henna) ei ole tarpeeksi hienojakoista laatua. Täytynee ensi kerralla kokeilla jotakin muuta merkkiä.

Katastrofaalinen ketutus ei kuitenkaan onneksi kestänyt kauaa. Sain jotenkuten mösjöön raapaistua päähäni ja kehittelin upean indigo-myssyn. Indigohan, toisin kuin henna, ei tykkää siitä että se peitetään. Leikkasin kylpymyssyyn reiän päälaelle ja voilá! Väri pääsee hapettumaan mutta kokkareet eivät kuitenkaan tipahtele niskaan. Kylppärinkin sain puhtaaksi eikä mihinkään jäänyt pysyviä läiskiä.

Tuloksena melko tumma ruskea, jei! Nyt latvat erottuvat kivasti punaisina kun kontrastia on enemmän.  Aluksi ruskea henna tai indigo saattaa etenkin juurikasvussa näyttää siltä, että mitään ei ole tarttunut. Joskus ei syystä tai toisesta tartukaan. Kannattaa kuitenkin odottaa se kolmisen päivää, ennenkun tekee johtopäätöksiä. En tiedä erottuuko muutos kovin selvästi kuvista, mutta juurikasvu tummentui ja väri tasoittui parin päivän aikana. Muutaman pesun jälkeen tosin punainen henna ja juurikasvu kuultaa taas enemmän läpi. Kerran kuussa juurta värjäämällä saisi varmaan pidettyä värin tummana.

Värjäyspäivänä.
 
Päivä värjäyksen jälkeen.


Parin viikon päästä.


Jos ei tuijota juurta suurennuslasin kanssa, väri näyttää kokonaisuutena hyvältä.


 Loppuun vielä kiharainen kuva ennen juhannusrientoihin lähtöä. :)
Melkoinen operaatio, mutta kärsivällisyys palkitaan!



sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Puinen tarjotin

Nikkaroin opintoihini kuuluvalla teknisen työn kurssilla puisen tarjottimen. Puutöissä ja isoilla koneilla pelatessa en ole mukavuusalueellani, joten tämäkin suoritus oli minulle suurten (henkisten) ponnistuksien takana. Tämän postauksen myötä tosin joudun tunnustamaan, etten saanut tarjotinta kurssilla valmiiksi, vaan viimeistelin sen kotona. Nyt se on kuitenkin valmis. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

En tajunnut ottaa kuvaa tarjottimesta ennen maalaamista, mutta tarjotin on koottu mäntylaudasta ja vaneripohjasta. Liitokset on tehty ihan vaan liimalla ja katkaistuilla nauloilla, koska tarjotinta ei ole tarkoitus muuta kuin pitää pöydällä.

Maalasin puuosat harmaalla Helmi-kalustemaalilla. Halusin pinnasta vanhan ja kuluneen näköisen, joten maalasin vain yhden kerroksen "huolimattomaan" tyyliin. Kuivumisen jälkeen raaputtelin vielä kulmista ja reunoista maalia pois.



Yhteen reunaan vedin liitutaulumaalilla paksun viivan. En halunnut teipata reunoja tai tehdä sabluunaa, koska pidin rouheaan tyyliin sopivana vetää viivan vapaalla kädellä. Onnekseni idea onnistui ja näyttää hyvältä.


 
Kokeilin kirjoitella liidulla erilaisin fontein, mutta kaikki niistä näyttivät jotenkin teennäisiltä. Sitten aloin miettimään, miksen käyttäisi ihan omaa luonnollista käsialaani. Viesti on omalla käsialalla persoonallisempi. 

Teet, hunaja, sokeri,  servetit ja muut odottavat nyt nätissä rivissä pöydällä. Rasiasta nappaan pastillin herkutteluhetkien päätteeksi.