Puinen tarjotin

Nikkaroin opintoihini kuuluvalla teknisen työn kurssilla puisen tarjottimen. Puutöissä ja isoilla koneilla pelatessa en ole mukavuusalueellani, joten tämäkin suoritus oli minulle suurten (henkisten) ponnistuksien takana. Tämän postauksen myötä tosin joudun tunnustamaan, etten saanut tarjotinta kurssilla valmiiksi, vaan viimeistelin sen kotona. Nyt se on kuitenkin valmis. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

En tajunnut ottaa kuvaa tarjottimesta ennen maalaamista, mutta tarjotin on koottu mäntylaudasta ja vaneripohjasta. Liitokset on tehty ihan vaan liimalla ja katkaistuilla nauloilla, koska tarjotinta ei ole tarkoitus muuta kuin pitää pöydällä.

Maalasin puuosat harmaalla Helmi-kalustemaalilla. Halusin pinnasta vanhan ja kuluneen näköisen, joten maalasin vain yhden kerroksen "huolimattomaan" tyyliin. Kuivumisen jälkeen raaputtelin vielä kulmista ja reunoista maalia pois.

Yhteen reunaan vedin liitutaulumaalilla paksun viivan. En halunnut teipata reunoja tai tehdä sabluunaa, koska pidin rouheaan tyyliin sopivana vetää viivan vapaalla kädellä. Onnekseni idea onnistui ja näyttää hyvältä.

 

Kokeilin kirjoitella liidulla erilaisin fontein, mutta kaikki niistä näyttivät jotenkin teennäisiltä. Sitten aloin miettimään, miksen käyttäisi ihan omaa luonnollista käsialaani. Viesti on omalla käsialalla persoonallisempi. 

Teet, hunaja, sokeri,  servetit ja muut odottavat nyt nätissä rivissä pöydällä. Rasiasta nappaan pastillin herkutteluhetkien päätteeksi.

 

Käsityöläisyys haaveena

Olin eilen ystäväni Suvin seurana, kun hän oli myymässä ja esittelemässä tuotteitaan Kankaan avoimien ovien päivillä. Kankaan alue on Jyväskylässä vanhan paperitehtaan aluetta, jota ollaan kehittämässä asuinalueeksi. Erilaisten ohjelmien ja myyntikojujen kyydittämä avointen ovien päivä  oli kulttuuripainotteinen, joka sopii hyvin vanhan tehdasalueen tunnelmaan. Tampereella pari vuotta asuneena minulle tuli samanlainen fiilis kuin Tammerkosken vanhojen tehtaiden läheisyydessä. Toivotaan, että alueen kulttuuriarvo säilyy vielä asuinrakentamisen jälkeenkin. Tehdashalleissa on aina jotain makeaa ja rouheaa tekemisen tunnelmaa.

 

Eilen pääsin siis seuraamaan läheltä myyntitapahtuman arkea aamusta iltapäivään. Erittäin hyvä ystäväni Suvi Tikander on myös vaatetusalan artesaani ja tällä hetkellä erikoistunut cosplay- ja fantasia-asujen valmistamiseen. Suvilla oli myyntipöytä Sovatek-säätiön Kierrätyskaupan myyntipisteen yhteydessä, ja minä toimin roudausapuna sekä seuraneitinä päivän ajan. Suvi on erikoinen ja ihana tyyppi, jonka luomukset saavat aina mielikuvituksen ja mielenkiinnon heräämään.




Päivä saikin myös omat haaveeni käsityöläisyydestä jälleen kolkuttelemaan. Opiskelimme Suvin kanssa samaan aikaan artesaaneiksi, ja minulla oli silloin suuret aikeet alkaa käsityöyrittäjäksi. Valmistuttuamme iskin kuitenkin jarrut pohjaan, en uskaltanut heittäytyä haasteeseen. Ei ollut pääomaa millä aloittaa, eikä niin vahvaa tuoteideaa, että olisin luottanut sen menestymiseen. Turvallinen, säännöllinen työ houkutteli ja lähdin opiskelemaan luokanopettajaksi. Kuvataiteenopettajuus oli lukioaikainen ammattihaaveeni, mutta aiempien lastentarhanopettajaopintojen päälle oli helpompi lukea luokanopettajaksi maisteriohjelmassa. Nyt olen valmistumassa ja minusta tuntuu, että valintani oli oikea. Luokanopettajan työssä saan toteuttaa niin monia puolia itsestäni.

Kuitenkin haluaisin edelleen toteuttaa itseäni myös käsityön parissa, vaikka sitten sivutoimisesti. Jokin pienimuotoinen nettikauppa tai sitten ihan myyjäisissä ravaaminen oman myyntipöydän kanssa houkuttelisi. Pitäisi vaan keksiä se tuote! Suurin haste on, että en osaa valita teemaa. Ekologinen pitää olla, mutta myös rockhenkisyys ja mystiikka kiinnostavat. Taidetuote vai käyttöesine? Sisustusta, asusteita vai jotain ihan muuta? Millaiset materiaalit ja värimaailmat?

Välillä tuntuu siltä, että ideoita ja intohimoja on niin paljon, ettei mihinkään tule keskityttyä kunnolla. Uskon kuitenkin siihen, että joskus vielä se huippuidea iskee. Sillä välin on kiva kokeilla kaikenlaista harrastuspohjalta. Opettajan ammatissa aikaa ei varmasti ole liikaa, mutta ainakin kesäisin voi sitten keskittyä käsitöiden maailmaan. Kaikki on kai loppujen lopuksi itsestä kiinni. Toivon Suvillekin rohkeutta viedä unelmiaan eteenpäin!

Parvekkeen sisustus edistyy

 
 










Parveke alkaa pikkuhiljaa näyttämään kivalta! Olimme miettineet jonkinlaista sohvaratkaisua (kaljanottopaikkaa puoliskon sanoin) parvekkeelle. Olisimme rakennelleet sellaisen kuormalavoista, mutta niitä tuntuu olevan hankala saada. Eilen vastaus kaipaukseemme tuli kuitenkin yllättävältä taholta. Keljon kauppakeskuksella oleva kenkäliike möi tarpeettomiksi jääneitä kalusteitaan. 

Sieltä pongasimme tällaisen leveän keinonahkasohvan ja rahin. Myyjä sanoi, että kalusteet on valmistanut suomalainen yritys ja ne ovat olleet kestäviä käytössä, mutta liikkeessä niille ei ollut enää tilaa. Kotimaista ja kierrätettyä, ei paha! 

Toinen kauan kaipaamani juttu oli joku laatikko, jossa voisin säilyttää multaa ja muita puutarhatarvikkeita. Samalla reissulla mukaani tarttuikin muovinen pyykkikori, johon sopi mukavasti mullat, jotka aiemmin olivat tosi kauniissa jätesäkissä parvekkeen nurkassa.

Kolmas uusi juttu parvekkeella tänään on verhot. Ja kuinka paljon ne muuttavatkaan tunnelmaa huonemaisemmaksi! Parveke ei ole lasitettu, joten aiemmin ei tullut mieleenikään laittaa sinne tavallisia verhoja. Parvekkeen nurkassa lojui jo muuttaessamme pari ylimääräistä verhokiskoa ja siivotessani yritin siirrellä niitä (taas) johonkin nurkkaan pois tieltä. Silloin syntyi ajatus siitä, että asentaisimme (siis puolisko asentaa) kiskon parvekkeelle. Ja nyt siellä on verhot. Iiiihanat valkoiset verhot. Ulkovalotkin saivat hieman järkevämmän paikan ikkunan edestä.

 

Sen lisäksi että verhot ovat kauniit, ne tarjoavat myös tarvittaessa hieman yksityisyyttä. Ikkunamme edessä kun on lähiaikoina alkanut parveilla kokonainen lauma mukuloita, jotka hyppivät ja leikkivät lähellä olevan ison kiven päällä. Heidän touhujaan on kiva seurailla, mutta omia touhuja pitää välillä tarkkailla, ettei vahingossa satu traumatisoimaan ketään. Verhot ovat tosiaan ihan tavalliset puuvillaverhot, joten voi olla että joudun ottamaan ne sisälle aina sateella. Pitänee ottaa selvää, olisko ulkoilmaa kestävää verhokangasta tai jotakin suihkutettavaa ainetta, jolla ne voisi suojata.

Vielä pitäisi hommata kukkia ja lisää väriä, niin saattaisi olla parvekejuhlien paikka. Toissavuoden porkkanapenkkiin minulla on ajatuksissa kyhätä jonkinlainen mehikasviasetelma ja jättää kynttiläpurkit sinne keskelle. Iskin siihen sisältä puolikuolleen kaktuksen, mutta epäilen että se on jo menetetty tapaus.

Tänään kävin jo nauttimassa lounasta ihaillen päivän aikaansaannoksia, mutta oli niin kylmää ja tuulista, että valokuvien oton jälkeen luikin takaisin sisälle. Verhotkin piti kiinnittää pylvääseen, jotta ne eivät liehuneet tolkuttomasti ympäriinsä. Hyvältä näyttävät niinkin.

Ompelupisteen kevätsiivous

Säännöllisin väliajoin ompelupöytäni täyttyy aloittamattomista, aloitetuista ja viimeistelemättömistä töistä ja projekteista. Kaikenlaisesta tilpehööristä, joita "siivoan" koneiden, korien ja laatikoiden väleihin piiloon. Työpiste sijaitsee keittiössä, joten tällaista törkykasaa ei ole kauhean kiva katsella joka päivä aamiasta nauttiessa.. Tämänkertainen kaaos ei ole edes pahimmasta päästä. Päivä siinä kuitenkin hurahti, kun aloin sepeämään laatikoihin sullottuja epämääräisiä tilkkuja, joita "voisi käyttää vielä johonkin". Voi hamstrauksen äiti sentään..

ennen

jälkeen

Siistiä on.

Hetken tästä saa nauttia, mutta heti seuraavan ompelukerran jälkeen pöytä on taas kuin pommin jäljiltä. En uskalla sanoakaan, kuinka monta kertaa olen haaveillut omasta työhuoneesta. Sellaisesta, jonka oven voisi vaan sulkea ja kaikki projektit saisivat jäädä levälleen. Jos asuisin yksin, en epäröisi hetkeäkään makuuhuoneen muuttamista ompeluhuoneeksi. Nukkua voisin vaikka olkkarissa. Okei, onneksi en asu yksin, koska aikoinaan (vuuooosia sitten) yksiössäni se yksi ja sama tila toimi sekä keittiönä että ompelu-, makuu- ja olohuoneena. Siihen nähden meidän iso keittiömme on ihan luksuspaikka, jonne mahtuu ompelupisteeni lisäksi vielä iiiiso ompelu - siis hups - keittiönpöytäkin. 

Vaikka minussa onkin hieman kaaoksen kuningatarta, on minulla muutama niksi, joiden avulla saan tietyt asiat pysymään paikoillaan. Yksi niistä on Suuren Käsityölehden jostakin numerosta napattu idea, joka oli alunperin ideoitu avaimille. Se on vanhasta älppäristä tuunattu naulakko. Eli yksinkertaisuudessaan otetaan vanha LP-levy ja liimataan maalatut pyyhekoukut levyyn halutuille kohdille. Naulakon avulla kaikki tärkeät ja usein tarvitut ompelutarvikkeet ovat aivan käden ulottuvilla. Meillä toinen puolisko harrastaa musiikkia, joten naulakko on myös osuva sisustuselementti.

 

Toinen säilytykseen liittyvä juttu löytyy kaapista, jonne keräännytän kaikenlaista pientä askartelukrääsää. Tämäkin kaappi tarvitsee ajoittain tyhjennystä, koska hamstraan sinne kaikkea turhaa. "Tätä voi vielä tarvita." Niinpä niin. Viime siivouskerralla tein hauskan ratkaisun. Lajittelin tilpehöörit lasipurkkeihin ja iskin purkit laatikkoon. Lasipurkeista näkee nopeasti, mitä ne sisältävät ja laatikko pitää hyllyn siistinä. Purkkilaatikko on jotenkin herkullisen näköinen, vähän kuin karkkibuffetti.

Lisää lasipurkkeja löytyy työpöydältä. Niissä on lankoja ja ompelutarvikkeita, joita oli hankala ripustaa LP-naulakkoon. Viimeinen niksi ei ole kovin ekologinen, mutta hirmu kätevä. Sellaisia tarvikkeita, joita ei ihan aina ommeltaessa tarvitse, säilytän laatikossa. Olen lajitellut laatikon tarvikkeita (pitseistä ompelukoneen neuloihin) pieniin minigrip-pusseihin. Näin ne pysyvät siististi pienessä laatikossa ja kuten lasipurkeissa, näissäkin läpinäkyvyys on valttia.

Vielä kun näitä pieniä kivoja ratkaisuja osaisi soveltaa isommalla mittakaavalla esimerkiksi kankaiden säilytyksessä. Nyt niitä on vähän joka puolella, vaatehuoneessa, työpisteellä ja lipastossa. Ja aina se tietty kangas löytyy juuri sieltä viimeisestä paikasta, mistä etsii. Näillä mennään, työhuoneesta vain haaveillessa...

Trikooneule a.k.a. Roikku

Huomenna lähden käymään isolla kirkolla ja jotain vaatetta piti kehitellä reissuun. Helsinkiin lähtiessä tulee aina typerä ajatus, että pitäisi laittaa jotain vähän hienompaa päälle. No, tokihan sitä nyt mihin tahansa reissuun vähän tarkemmin miettii ulkomuotoaan, mutta erityisesti pääkaupunkiseudulle mennessä tulee paineita. Tyhmäähän se on. Siellä sitä näkee varmasti jos jonkunlaista tallaajaa ja pikkupaikkakunnalla vasta kieroon katsotaankin kun on jotain erilaista yllä. Oli turhamaista tai ei, niin sainpahan tilaisuuden päästä pienentämään työstämistä odottavien kankaiden pinoa.

Mustavalkoista raitaa, varma valinta jos hakee ajatonta tyyliä. Tämmöinen roikkuva neulemalli taitaa tosin olla niin last season, mutta siitä viis. Ompeleminen on helppoa kuin heinänteko. Ja ekologista, koska hukkapaloja tulee tosi vähän. Tarvitaan vain suorakaiteen mallinen pala kangasta ja hihat. 

Suorakaiteen malliseen palaan leikataan kädentiet. Ihan vaan suorat viillot. Ommellaan hihojen saumat, hihat on myös suorat kädentieltä. Ommellaan hihat kiinni ja siistitään kaikki reunat saumurilla. Laitoin vielä mustasta trikoosta resorit hihansuille, kun tämä kangaspala ei riittänyt pitkiin hihoihin. Roikku on valmis!

Kangas on aika ohutta trikoota, joten tämä sopii kesällä hyvin topin päälle. Syksyllä voisi kokeilla paksummasta neulekankaasta, toimisi varmaan sellaisellakin.

Mustaa, mustavalkoista raitaa ja ripaus ruskeaa nahkaa. Good to go! ;)